maanantai 31. tammikuuta 2011
T-ara - Why Are You Being Like This
Tämä T-aran yksi uusimmista musiikkivideoista on yksinkertaisella teemalla mielenkiintoisesti kuvattu. Tuo mieleeni jotain aikaisempia T-aran musiikkivideoita, mutta ei sillä väliä. Biisi on ihana ja sitä voi kuunnella pidempäänkin putkeen, tuli tänään se kokeiltua, ja siltikin tahdon kuunnella sitä lisää.
En tiedä kummasta pidän enemmän, tästä vai "YaYaYa":sta. "YaYaYa" on hyvin iloinen ja sillä on piristävä vaikutus, kun taas "Why Are You Being Like This" saa minut tanssituulelle. Totta puhuen, en ole pysynyt pitkään paikoillani tätä kuunnellessani.
Vaikka kuinka tahtoisin oppia tunnistamaan T-aran jäsenet, tuntuu mahdottomalta erottaa heidät toisistaan.
Baby Goodnight MVn julkaisu
GD&TOP julkaisee kohta uuden musiikkivideon. Jo nähdessäni heidän SBS Inkigayo esityksen Youtubessa, ajattelin, kuinka iloinen esitys. Maltan siis tuskin odottaa millainen musiikkivideo on. Mutta pianhan se selviää !
torstai 27. tammikuuta 2011
One Way - Magic
On hämäävää, kuinka tämä biisi jää päähän soimaan. Aluksi en edes niin pitänyt tästä, mutta sitten mystisesti se vain alkoi soimaan päässäni tänään töissä. Se oli hivenen häiritsevää tosiaan, kun en voinut sitä mistään kuunnella, kun en omista sitä mp3ssani, jotta oisin voinut ruokatunnilla kuunnella, vaikka silloinkin ruokailin pomoni kanssa joten musiikin kuuntelu oli mahdotonta. Enkä muuten kehdannut kuunnella koneelta sitä, olinhan kuitenkin töissä.
Joten tämä kyseinen kappale häiriköi keskittymistäni koko päivän. Mutta ei se mitään, sain kuunneltua sen ja pidän kappaleesta nyt suuresti, vaikka häiritsee kuinka YoungSkyn ja U-Kissin Elin äänet muistuttavat toisiaan.
Video oli hienosti toteutettu, mutta olisin kaivannut jotain enemmän silinteripäiseltä hahmolta.
maanantai 24. tammikuuta 2011
Here it goes again
torstai 20. tammikuuta 2011
Seungri - What Can I Do
Jo silloin kun näin teaserin tästä videosta, ajattelin, että tämä on päivitetty versio "Strong Baby":stä.
Ja niinhän se tavallaan on, mutta "päivitetty" on harhaanjohtava sana. "Kehittynyt" olisi lähempänä.
Kertosäe on tässäkin ihana, etenkin "I'm breaking down, down, down, down, down" -kohta. Ei pelkästään koreografian takia, joka on ihana, vaan myös sen takia, että se on hyvin tarttuva.
Myös välisoitto on miellyttävä vahvojen soundiensa ja hienon koreografiansa kanssa.
Mutta Seungri muistuttaa pelottavan paljon G-Dragonia ja T.O.P:ia maatessaan valaistulla lattialla. Mutta ehkä tämä on vain minun silmissäni seurauksena liiallisesta GD&TOP videoiden katsomisesta.
Mutta pisteet kyllä taas ohjaajalle onnistuneesta videosta.
Seungri - VVIP
"VVIP" videossa on ihana Liisa Ihmemaassa -teema ja kappale itsessään muistuttaa minua etäisesti Chigago -leffan musiikeista. Eli hyvältä vaikuttaa.
On ihanaa, kuinka Seungri on saanut pitää tanssipuolensa vieläkin, koska hän on taitava tanssija.
Kertosäkeen "oh"-kohdat ovat sopivan korostetut, joka tuo mahtipontisuutta. Ja ennen kertosäettä olleet rummut tuovat hyvän nostatuksen tulevaan.
"Witty maknae" on edelleen oiva kuvaus Seungrille, kun katsoo kohdan 0:34, ei kyseessä olekkaan Big Bang, vaan Seungri itse esittää jokaista jäsentä. G-Dragon meni ihan täydestä.
Olenko ainoa, jonka mielestä Seungri näyttää saaneen vaikutteita G-Dragonilta?
Minzyn 18-vuotis syntymäpäivä
Dara päivitti me2daytään 18. päivä, koska se oli erityinen päivä.
"Paljon onnea vaan~ Paljon onnea vaan~ Paljon onnea rakas Minki~ Paljon onnea vaan! ^.^ Clap clap clap! Tänään on meidän maknaen Minkin syntymäpäivä~ Mutta me työskentelemme tänään! Keke Pidämme silti yllätysjuhlat! Minki! Kasva vahvaksi!^.^"
"Ottamassa kuvaa valmistellessa Minkin yllätysjuhlia!!! ke Bom näyttää samalta, eikö?!
Häiritsemässä Ssan tokki kekeke hahahaha"
maanantai 17. tammikuuta 2011
F.CUZin Kan auto-onnettomuudessa
F.CUZin Kan on ilmoitettu joutuneen auto-onnettomuuteen matkallaan Souliin SBS "Athena: Goddes of War" -kuvausten jälkeen.
Lähellä Incheonin lentokenttää, auto liukui jäällä ja törmäsi turvakaiteeseen. Toimiston mukaan tammikuun 17. päivä, Kan, hänen managerinsa ja neljä stylistiä olivat autossa. Kolme siirrettiin välittömästi sairaalaan vakavien ja lievien loukkaantumisien takia ja saavat tällä hetkellä hoitoa.
Edustaja paljasti,
"He saavat yksityiskohtaiset tutkimukset. Kanin olkapää meni sijoiltaan ja hän myös tarvitsi tikkejä otsaansa ja nenäänsä. Kasvoissa olevien vaurioiden takia hänen on vaikea osallistua mihinkään tuleviin ohjelmiin(schedules)."
F.CUZ siis keskeyttää heidän "Wanna Be Your Love" promoamisen toistaiseksi.credit: allkpop
perjantai 14. tammikuuta 2011
Idol Army Season 5 MBLAQ
Minulle tuli mieleen, toistaiseksi tuntemattomasta syystä, MBLAQ:in Idol Army jakso, jossa heidän piti selittää tyttöryhmiin liittyviä asioita pareilleen kaikkia keinoja käyttäen ja tahdoin katsoa sen uudelleen. No, sehän oli ensimmäisessä jaksossa heti, joten ajattelin, että voisin katsoa koko Idol Armyn viidennen tuotantokauden uudestaan, sillä en viimeksi muistanut/jaksanut/ehtinyt katsoa sitä loppuun. Ja nyt, vaikka vielä katsonkin ensimmäistä jaksoa, suorastaan tikahdun nauruun.
Tämä ensimmäinen jakso sisältää paljon erilaisia asioita, jotka saavat minut nauramaan ääneen ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Ne jotka eivät ole vielä nähneet tätä tai haluavat katsoa uudelleen, ensimmäisen jakson ensimmäinen osa löytyy täältä.
Tämä ensimmäinen jakso sisältää paljon erilaisia asioita, jotka saavat minut nauramaan ääneen ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Ne jotka eivät ole vielä nähneet tätä tai haluavat katsoa uudelleen, ensimmäisen jakson ensimmäinen osa löytyy täältä.
Vuosipäivä
Tai en ole varma, mutta tammikuussa aloitin, joten asetan vuosipäiväni tähän.
Ja juhlistan sitä hyvin ajoitetulla koneelle saapumisella. En olisi muuten muistanut ollenkaan, että tänään tulee Music Bank jos en olisi alkanut miettimään löytyisikö Youtubesta jo LIVE-esityksiä MBLAQin uusiin biiseihin.
Ja tänäänhän Music Bankissa tulee "Cry" sekä "Stay".
Eli viiden minuutin päästä @ Kpopflash KBS Music Bank
Ja juhlistan sitä hyvin ajoitetulla koneelle saapumisella. En olisi muuten muistanut ollenkaan, että tänään tulee Music Bank jos en olisi alkanut miettimään löytyisikö Youtubesta jo LIVE-esityksiä MBLAQin uusiin biiseihin.
Ja tänäänhän Music Bankissa tulee "Cry" sekä "Stay".
Eli viiden minuutin päästä @ Kpopflash KBS Music Bank
torstai 13. tammikuuta 2011
Seungrin MV teaser sekä M! Countdown teaser/mainos
Tämä lyhyt M! Countdown mainos oli ensimmäinen, mitä näin Seungrin uudesta soolotuotoksesta. Virallista teaseria, joka seuraa seuraavaksi, en vielä katsonut. Mutta kohta sekin on korjattu, sillä tämä lyhyt pätkä sai minut jo suuresti kiinnostumaan videosta.
tiistai 11. tammikuuta 2011
MBLAQ - Stay
No niin, nyt voinkin avautua vähän enemmän tästä videosta.
Elikkäs tämä video julkaistiin Youtubessa tuossa muutama tunti takaperin ja nyt olen saanut itse sen katsottua ja olen valmis kirjoittamaan. Yritän hiljentää päässä huutavan "MIRRRRRRRRRRRRRRRR":in pystyäkseni keskittymään tähän paremmin.
Ihanaa, että Thunder ja Mir ovat saaneet enemmän osuuksia heidän biiseissään, sillä vaikka he ovat nuorimmaiset, ansaitsevat he silti huomiota. Ja kuten viime postauksessa sanoinkin, pidän muuttuneista tyyleistä ja videon asut ovat upeita. Itselläni oli valitettavasti hyvin huono yhteys siinä välissä, kun yritin videota katsella, mutta kyllä riittävän kärsivällisyyden kanssa sain katsottua sen kunnialla loppuun.
Pojilla oli ihailtavat lavasteet kaikessa yksinkertaisuudessaan ja biisi oli ihana.
Onko tässä oikeastaan enää muuta sanottavaa?
maanantai 10. tammikuuta 2011
Seungrin comeback päivä vahvistettu
Big Bangin Seungrin soolo albumi julkaistaan 20. tätä kuuta jolloin julkaistaan myös hänen musiikkivideonsa. Teaser tästä kyseisestä videosta julkaistaan 13. päivä.
lauantai 8. tammikuuta 2011
My Top 5 - Choreography
Pitkään mietin, että mistä MV:stä tänään kirjoittaisin, mutten saanut päähäni mitään sopivaa. Muutamia harkitsin, mutta loppupeleissä ei innostanut. Tänään ei selkeästi ollut semmoinen päivä.
Halusin kuitenkin jostain kirjottaa, joten päätin tehdä toisen "My Top 5" -jutun.
Tällä kertaa etsin viisi suosikki koreografiaani. Tämäkään ei tule olemaan helppo, sillä k-pop maailmassa on useita hienoja tansseja.
Minulle tuli itseasiassa niin paljon ongelmia järjestyksen kanssa, että oli pakko pyytää apua, sillä en olisi millään saanut tätä kasaan.
Halusin kuitenkin jostain kirjottaa, joten päätin tehdä toisen "My Top 5" -jutun.
Tällä kertaa etsin viisi suosikki koreografiaani. Tämäkään ei tule olemaan helppo, sillä k-pop maailmassa on useita hienoja tansseja.
Minulle tuli itseasiassa niin paljon ongelmia järjestyksen kanssa, että oli pakko pyytää apua, sillä en olisi millään saanut tätä kasaan.
torstai 6. tammikuuta 2011
My TOP 5 - Special LIVE
Kun kerta aloitinkin tämän kirjoittamisen, niin taidampa jatkaakkin.
En tiedä mistä tämä äkillinen tahto kirjoittaa tuli, mutta saanpahan tällä anteeksi menneitä unohduksia.
Suunnitelmani on tämä. Kirjoittelen tälläisiä "My TOP 5" -listauksia. En tiedä, kuinka monta niitä tulee ja mistä aiheista, mutta katsotaan mihin tämän kanssa päästään. Ja kuten saattoikin huomata, tämä koskee Special LIVE-esityksiä. Kirjoitan siis nyt esityksistä, jotka eivät ole esitetty ihan samalla kaavalla.
En tiedä mistä tämä äkillinen tahto kirjoittaa tuli, mutta saanpahan tällä anteeksi menneitä unohduksia.
Suunnitelmani on tämä. Kirjoittelen tälläisiä "My TOP 5" -listauksia. En tiedä, kuinka monta niitä tulee ja mistä aiheista, mutta katsotaan mihin tämän kanssa päästään. Ja kuten saattoikin huomata, tämä koskee Special LIVE-esityksiä. Kirjoitan siis nyt esityksistä, jotka eivät ole esitetty ihan samalla kaavalla.
BIG SHOW 2011 teaser
Julmaa.
Tahtoisin itse niin kovasti päästä tuonne, mutta näyttää pahasti siltä että, joudun taipumaan. Ei onnistu tänä vuonna, ensi vuonna ehkä?
MBLAQ - Cry
Damn, this almost made me cry.
Elikkäs tämä on MBLAQin uusin musiikkivideo, julkaistu muutama päivä takaperin. Nyt vasta itse ehdin muistaa katsoa tämän. Heillähän on suunnitteilla nyt uusi (ensimmäinen) albumikin, joten tämä ennestään jo hyvältä vaikuttava vuosi paranee kokoajan.
Oli jotenkin ... outo kuunella tätä, tottunut "Y" ja "Oh Yeah" -tyyppisiin biiseihin. Tämä oli jotenkin hivenen balladimaisempi. Mutta tykkäsin. Video toi mieleeni 2PM:n "Heartbeat" -videon kuvaustekniikoistaan, mutta ei mitenkään turhan paljon. Video oli nätti ja vaikka vesikohtaus oli hivenen clisheinen, se sopi tunnelmaan täydellisesti.
"Cry" näyttää kuinka paljon MBLAQ on kasvanut ja kehittynyt. Vaikka en ymmärrä sanoista lähestulkoon yhtään mitään, se nostattaa tunteet pintaan.
allkpop Awards 2010 tulokset
Kirjoittaessani SHINeen "Lucifer" -biisistä, mainitsin pitäväni koreografista niin paljon, että kävin äänestämässä sitä allkpop Awards 2010:ssa.
No, nyt tulokset ovat selvillä:
No, nyt tulokset ovat selvillä:
tiistai 4. tammikuuta 2011
maanantai 3. tammikuuta 2011
I don't wanna brag about it...
Mutta sain ensimmäisen Yesasia tilaukseni tänään.
Olen aivan tohkeissani, myönnän sen. Mutta kukapa ei olisi kun on himoinnut näitä levyjä jo pitkään. Tilaus saapui perille muutamaa päivää aikaisemmin kuin mitä oletin.
Yritän tässä saada kuvia muokattua sen verran, että kehtaan näyttää ne täällä vaikka mieleni tekisi mennä vain selailemaan niitä läpi ja ihastella. Kyllä, luitte oikein. Ennen kuin annan itseni katsoa niitä kunnolla, kirjoitan tämän loppuun. Ja tietenkään päässäni ei juokse mitään järkevää joten... ei kannata odottaa mitään maata mullistavaa runoutta.
Mutta sen sanon, että pidän kovasti 2NE1:n levyjen ulkomuodosta.
Olen aivan tohkeissani, myönnän sen. Mutta kukapa ei olisi kun on himoinnut näitä levyjä jo pitkään. Tilaus saapui perille muutamaa päivää aikaisemmin kuin mitä oletin.
Yritän tässä saada kuvia muokattua sen verran, että kehtaan näyttää ne täällä vaikka mieleni tekisi mennä vain selailemaan niitä läpi ja ihastella. Kyllä, luitte oikein. Ennen kuin annan itseni katsoa niitä kunnolla, kirjoitan tämän loppuun. Ja tietenkään päässäni ei juokse mitään järkevää joten... ei kannata odottaa mitään maata mullistavaa runoutta.
Mutta sen sanon, että pidän kovasti 2NE1:n levyjen ulkomuodosta.
GD&TOP - Knock Out
Anteeksi, yritin kyllä kovasti olla kirjoittamatta tänään YG:stä ja etenkään GD&TOP:sta, mutta he tekivät sen mahdottomaksi.
Aikaisemmin tänään näin "teaserin" tästä videosta ja samalla sain selville, että tämä video (jollain tavalla) samalla mainostaa LG Optimus 2X-puhelinta.
Video on ihastuttavan härö ja upea. Omalla tavallaan yksinkertainen musiikkivideo erikoisilla yksityiskohdilla on aivan mahtavaa katsottavaa (pahoittelen ihasteluani) ja pidän todella paljon kuvaustavoista, joilla YG toteuttaa musiikkivideonsa. Kiitos siis näille kaikille ohjaajille, jotka ovat olleet tekemässä YG:n erinäisiä musiikkivideoita.
"Laiska" alku sopi hyvin "Knock Out":in luonteeseen, sillä hei, se kuullostaa tulevan I'm-the-best-so-I-don't-care -asenteella. Yksi suosikkikohdistani videolla on se, kun G-Dragon ja T.O.P poksauttelevat ylisuurta kuplamuovia. Vaikka tämä kohtaus tuo jotenkin mieleeni teini-ikäiset pojat pelaamassa konsoleilla, he tuovat siihen oman tyylinsä ja saavat kohtaukseen ihan oman tunnelmansa.
Pidän myös siitä kuinka videolla on leikitelty väreillä eikä silti menty yli sen kanssa.
Niimpä niin, jos totta puhutaan, pidän kaikesta mitä videolla tapahtuu.
Tunnisteet:
GDGD babybaby,
GDTOP,
MV,
TOP in the building,
YG Entertainment
What a wonderful life
Mikäs sen parempaa kuin tuhlata yöunensa haastatteluja kääntäessä?
Kulutin juuri pari tuntia (?) äsköisen tekstin kääntämiseen ja tiedän, että minua odottaa vielä kaksi ja puoli haastattelua. Mutta ne on toisen hetken asioita, nyt minäkin tahdon nukkua.
Kulutin juuri pari tuntia (?) äsköisen tekstin kääntämiseen ja tiedän, että minua odottaa vielä kaksi ja puoli haastattelua. Mutta ne on toisen hetken asioita, nyt minäkin tahdon nukkua.
YG Enteratainmentin suunnitelmia vuoden 2011 alkupuolelle
Hei, tämä on Yang Hyun Suk.
Tänään on 30. joulukuuta; enää yksi päivä jäljellä vuotta 2010.
Tänään aion vastata fanien kysymyksiin liittyen YG:n suunnitelmiin vuoden 2011 alkupuoliskolle.
1. GD&TOP:lla oli kolme nimikkokappaletta. Mikä on suunnitelma tuleville promootioille?
Tarkemmin sanottuna GD&TOP:lla oli viisi eri nimikkokappaletta. "Intro":n lisäksi G-Dragon ja T.O.P lauloivat viisi kappaletta yhdessä ja meillä on suunnitelmissa promota niitä kaikkia. Tämä suunnitelma on samanlainen kuin 2NE1:n oli. Sen sijaan, että keskittyisimme yhteen kappaleeseen, haluamme kaikkien tietoon koko albumin.
"High High":n, "Oh Yeah":n ja "Knock Out":n jälkeen suunnitelmissamme on promota "Don't Go Home" -biisiä tammikuun puolivälissä. Ohjaaja Lee Ki Baek, joka on työstänyt G-Dragonin "A Boy" -musiikkivideon, ohjaa kahdelle uudelle biisille musiikkivideot.
Tunnisteet:
2NE1,
GDGD babybaby,
GDTOP,
Papa YG,
Strong Baby Ri,
TOP in the building,
YG Entertainment
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Web Drama Haru: An Unforgettable Day In Korea
Draamassa Lee Dae Hae on elokuvakäsikirjoittaja ja hän on salaisesti kihloissa/naimisissa näyttelijä Jung Yunhon kanssa. Kim Bum on valokuvaaja, joka sabotoi Dae Haen pääsemistä Busaniin katsomaan Yunhoa.
Park Si Ho ja Han Chae Young näyttelevät Dae Haen käsikirjoituksen pätkiä.
Big Bang meni täyttämään suljettavan koulun lasten viimeisen toiveen, mutta saapuvat perille myöhässä.
Olen jo pitkään suunnitellut tämän katsomista, mutten ole löytänyt sitä englannin kielisillä teksteillä. Haru oli varsin suloinen ja hienosti kuvattu ja tykkäsin todella paljon tarinan kulusta. Harmitti vain, ettei Big Bangin osuus oikein sulautunut joukkoon. Kaikki muu oli yhteydessä toisiinsa paitsi Big Bangin kohdat.
Park Si Ho ja Han Chae Young näyttelevät Dae Haen käsikirjoituksen pätkiä.
Big Bang meni täyttämään suljettavan koulun lasten viimeisen toiveen, mutta saapuvat perille myöhässä.
Olen jo pitkään suunnitellut tämän katsomista, mutten ole löytänyt sitä englannin kielisillä teksteillä. Haru oli varsin suloinen ja hienosti kuvattu ja tykkäsin todella paljon tarinan kulusta. Harmitti vain, ettei Big Bangin osuus oikein sulautunut joukkoon. Kaikki muu oli yhteydessä toisiinsa paitsi Big Bangin kohdat.
Tunnisteet:
BIGBANG,
Drama,
FanyFany Tiffany,
SHINee,
SM Entertainment,
Super Junior,
YG Entertainment
lauantai 1. tammikuuta 2011
DNT - Crazily Pretty
DNT (Dragon n Tiger, Dragon vastaa tanssista ja Tiger laulusta) on nykyään viisijäseninen Orange Entertainmentin ryhmä ja "Crazily Pretty" on heidän toinen digitaalinen sinkkunsa. DNT debytoi nelihenkisenä ryhmänä vuonna 2008 biisillä "Two People and Thereafter".
Osan alun löpinöistä olisi voinut mielestäni jättää pois, sillä "Oh my look at the girl, she's so beautiful (wau) You better get the girl right now", clishe much? Mutta muuten kokonaisuudessaan biisi on hyvä ja kuuntelenkin sitä todella usein. Tämä kappale muistuttaa videollisesti minua etäisesti 2NE1:nia, MBLAQ:ia sekä SHINeetä. Enkä ole aivan varma miksi, mutta ei se haittaa itseäni.
Crazily Pretty on oma suosikkini DNT:ltä, sen menevän ja iloisen tunnelman vuoksi. Yksi heidän uudemmista biiseistä, "Knock Knock", on myös hyvä ja siinä heitä onkin jo viisi, mutta sen video onkin jo huomattavasti tummanpuhuvampi ja muistuttaa alussa kovasti BEAST:in "Shock" -videota.
Kuvaus on ihanan eläväistä kokoajan mutta rap-kohtaan tultaessa leikkaukset tapahtuvat kuin T-ara:n videoissa konsanaan. Paljon nopeita leikkauksia, jotka aiheuttavat väsyneille päänsärkyä. Siitä miinus, mutta pirteänä sitäkin on mukava seurata.
PS. rakastan koreografian "sexy"-liikettä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)






