SBS Gayo Daejun on alkamassa muutaman minuutin päästä ja Kpopflash on matalana. Sivusto ei toimi, joten sieltä ei myöskään lähetetä mitään, hetki sitten se vielä toimi joten toivotaan että asia korjaantuu ennen kuin ohjelma on ehtinyt kauhean pitkälle.
Paitsi nyt se toimii taas!
Hyvä he.
Kpopflashin Streamiin on mukava mennä etukäteen kun siellä pyörii joko mainokset tai sitten on tullut ainakin T-aran ja KARAn musiikkivideoita.
Nyt siellä pyörii mainokset, kuullosti IRIS-ohjelman mainokselta, mutta mielestäni ohjelma ei enää pyöri.
Tänään on luvassa paljon erikoisesiintymisiä, joten odottakaamme innolla!
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
tiistai 28. joulukuuta 2010
2NE1 Interview! Keskustelua heidän imagostaan ja työskentelystä Will.I.Amin kanssa osa 1
"Että olemme pelottavia. Meidän mielestä se on huvittavaa, kun ihmiset sanovat niin."
Voimakkaat tytöt ovat palanneet entistä vaikutusvaltaisempina. Puhumme nelijäsenisestä tyttöbändi 2NE1:sta. Rikkomalla stereotypiaa, että tyttöryhmien täytyy olla nättejä ennemmin kuin musiikillisesti lahjakkaita, he syöksyvät Koreassa epäsuositun muusiikkilajin, hip-hopin, kimppuun ja jälleen kerran he ovat yleisön edessä, tällä kertaa entistäkin voimakkaamman musiikin ja grafiikan kanssa, kuin "Fire" aikoihin.
lauantai 25. joulukuuta 2010
GD&TOP once again
Albumi on julkaistu, juhlikaamme !
Itse ainakin olen kovin innoissani uudesta albumista ja harkitsen kovasti jo sen tilaamista. Tuossa muutama päivä takaperin tilasin neljä levyä Yesasia.comista ja tulikin jo ilmoitus siitä että levyt on postitettu. Niitä odotellessa toivoen samalla ettei jää syystä tai toisesta tulliin kiinni.
Aikaisemmin olen kirjoittanut mielipidepätkät albumin biiseista linkin kera josta löytyy albumin biiseistä pätkät. Nyt olen löytänyt toisen linkin, missä nämä samaiset biisit ovat täysmittaisina. Kun itse olen vielä niin tumpelo tämän Bloggerin kanssa, etten vielä oikein osaa käyttää tämän hienouksia, tyydyn ohjeistamaan ihmisiä eri paikkoihin.
Kokonaiset biisit löydät täältä.
Lisäksi GD&TOP:lta on tulossa uusi MV lähiaikoina.
Tunnisteet:
GDGD babybaby,
GDTOP,
TOP in the building,
YG Entertainment
perjantai 24. joulukuuta 2010
maanantai 20. joulukuuta 2010
T-ara - Yayaya
T-aran perusti Mnet Media vuonna 2009 ja ennen debytointia heihin kohdistettiin paljon kiinnostusta ja saivat nimen "Super Rookies". T-ara oli alunperin viisihenkinen tyttöryhmä kunnes kaksi jäsentä lähti ennen debytointia kesäkuussa 2009. Tämän takia T-aran debytointi venyi kuukaudella, jonka aikana he saivat kolme uutta jäsentä. Näin heistä muodostui kuusihenkinen ryhmä ja heidän debyyttisingle oli "Lies". Vuosi myöhemmin, heinäkuussa 2010, T-ara esitteli uuden jäsenen ja näin luku kasvoi seitsemään, jossa se tähän asti on pysynyt.
"Yayaya" on mielestäni hyvin koukuttava biisi ja monesti jään vain katsomaan videota, vaikka pitäisi tehdä jotain järkevämpääkin. Videolla on hauska idea ja T-aran jäsenet tuovat siihen omalla käyttäytymisellään lisää sitä jotain. Vaikka video tuokin mieleeni Nelosella pyörineen "Lost" -sarjan, ei se haittaa, koska viittaus jää kuitenkin hyvin huomaamattomaksi. Intiaani teema sopii hyvin kappaleeseen ja video itsessäänkin on ihanan värikäs.
Videossa hämää vain yksi asia. Yhdessä kohtaa näkyy pienen hetken verran koreografiaa, mutta sitä ei näytetä loppuun asti vaan vaihtuu toiseen osaan. Sitä ei ehkä huomaa, jos ei ole katsonu live-esitystä kyseisestä kappaleesta, mutta itse sen huomaan ja se iskee silmään.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Shindong ja hänen tyttöystävänsä lumilautailemassa
Super Juniorin Shindong lisäsi Twitteriinsä kuvan, jossa hän on tyttöystävänsä kanssa laskettelukeskuskessa. Liittyen hänen tyttöystävänsä peitettyihin kasvoihin, hän kirjoitti,
"Moni ihminen tulee kyseenalaistamaan Narin olemassaolon tämän takia. Kuka tahansa, joka on koskaan nähnyt Jung Narin, syntynyt 1987, ilmoittakaa minulle!! Olemassaolo tietoon!!"
torstai 16. joulukuuta 2010
YG Entertainmentille jälleen uusi sisar tunnus
YG Entertainment on haalinut paljon huomiota Youtubessa.
YGE:llä on nyt nimissään seitsemän muutakin kanavaa: YGLIFEoffical, 2NE1, BIGBANG, TAEYANG, SE7EN, PSY ja uusimpana tulokkaana YGCONCERT.
Kanavan kuvaukseen oli kirjoitettu,
"YG Familyn suuremmoiset ja kuumat konsetit! Nauti nyt niistä koskettavista hetkistä YG CONCERT virallisella Youtube kanavalla."
Tunnisteet:
2NE1,
BIGBANG,
Black Vocal Taeyang,
PSY,
Se7en,
YG Entertainment
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
GD&TOP - HighHigh
Ihana, siitä ei pääse mihinkään! Kuuntelin kerran ja sormeni syyhyävät mennä toistamaan video. Mutta yritän saada tämän ensin kirjoitettua. Kirjoittaessani tätä päässäni pyörii alussa soiva "Okay, party people in da house" -kohta, joka taitaa olla Teddy. Olen kyllä erittäin kiitollinen, etten eilen mennyt katsomaan, onko video jo tullut, sillä en olisi saanut yöllä nukuttua kun tahtoisin jatkuvasti vain toistaa videota.
Kuten varmaan kaikille onkin siis selvinnyt, GD&TOP on osa YG Entertainmentin Big Bang ryhmää, sub-unit, ja tämä on heidän ensimmäinen videonsa ja toinen biisi ensimmäiseltä sinkulta. Singlen toinen biisi, "Oh Yeah":n puhutaan olevan se biisi jolla he esiintyvät musiikkiohjelmissa, mutta myös hyvin mahdollista, että he saavat esittää kaksi biisiä, eli molemmat singlen kappaleet.
"HighHigh" on hyvin tarttuvan kertosäkeen omaava menevä biisi, jonka tahtiin tekee mieli tanssia. G-Dragon ja T.O.P näyttävät pitävän aidosti hauskaa ja videolla vilahtavaat myös Big Bangin Taeyang ja Seungri.
Alun musiikki on äärimmäisen suloinen kun G-Dragon saapuu klubille ja liikkeissä on tyypillistä "GDmäisyyttä". Klubiympäristö T.O.P:lla näyttää luonnottomalta kun katseessa tuntuu olevan lievää avuttomuutta alussa, mutta sekin katoaa melko pian.
PASSPORT
YOU'RE INVITED
Tunnisteet:
BIGBANG,
GDGD babybaby,
MV,
TOP in the building,
YG Entertainment
Onew:n syntymäpäivä viesti
Tänään 14. joulukuuta on Onew:n (synt. 14. joulukuuta 1989) syntymäpäivä! Tai siellähän se meni jo.
Onew kirjoitti SHINeen viralliselle sivulle viestin faneille.
Onew kirjoitti SHINeen viralliselle sivulle viestin faneille.
"[From Onew] Hei! Tässä Onew. ^^
Kaikki? Paljon ihmisiä hahaha
Tänään on syntymäpäiväni!
Tänään ei ole ainoastaan minun syntymäpäiväni, mutta monen muunkin syntymäpäivä myös
Onnittelen jokaista. Hahaha
Vietin sen hyvin ^^
Älkää vilustuko hahaha
Toivottavasti teette parhaanne loppuvuoden
Minun lääkekuurini alkaa nyt hahaha
Kiitos vielä kerran hahaha
Olkaa iloisia hahaha"
Joku on iloinen. Ja voisin myös olla iloinen, koska sain juuri onnittelut Onewilta, jaamme nimittäin saman syntymäpäivän.
HighHigh, I'm so high
Yritin kirjoittaa mahdollisimman paljon ylös, mutta lagimisen takia osa tekstistä jäi puuttumaan ja välillä itse olin vain liian hidas kirjoittamaan, etten saanut ihan kaikkea ylös.
Mutta jaan kuitenkin kirjoittamat osioni (allkpopilta pystyin lainaamaan muutamia joita en ollut itse saanut kirjoitettua) sekä mielipiteeni täällä.
Tunnisteet:
GDGD babybaby,
TOP in the building,
YG Entertainment
tiistai 14. joulukuuta 2010
Buffering...
Ah olen hermona, uusi kone kaatui ja vanha jumittaa ja GD&TOP World Premiere alkaa VARTIN KULUTTUA !
Tunnisteet:
GDGD babybaby,
LIVE,
TOP in the building,
YG Entertainment
G-Dragon me2day
GD&TOP World Premieren lähestyessä G-Dragon päivitti me2daytään uuden konseptikuvan kera
Eli kaikki kynnelle kykenevät kymmeneltä Youtubeen katsomaan GD&TOP:n World Premiereä!
"Nähdään huomenna ~~~"
maanantai 13. joulukuuta 2010
GD&TOP World Premiere teaser
GD&TOP World Premiere alkaa Suomen aikaan noin kello 10. Alla oleva teaser ei sisällä mitään paljastuksia liittyen World Premiereen, vaan muistuttaa ajasta, milloin se tulee. Videolla näkyy pätkiä G-Dragonin T.O.P:n soolovideoista.
Tunnisteet:
GDGD babybaby,
TOP in the building,
YG Entertainment
Kuuliainen Mir osti vanhemmilleen talon
MBLAQ:n maknae Mir on ostanut vanhemmilleen talon. Mir kertoi MBC:n Come To Play -ohjelmassa säästäneensä rahojaan debytoinnista asti.
Levy-yhtiön edustajan mukaan,
"Hänen vanhempansa ovat asuneet vuokra-asunnosta, ja pystyivät täten muuttamaan.
Mir auttoi antamalla kaiken minkä hän oli säästänyt voidakseen ostaa talon."
Tunnisteet:
J.Tune Entertainment,
MBLAQ,
Mischief Maker Mir
2NE1 Fiore CF
Nyt se on tullut, Fiore-skootterin mainos. CF koostuu pääsääntöisesti 2NE1:sta skootterin kanssa ja pätkistä aikaisemmin mainitsemastani 2NE1:n musiikkivideolta "Don't Stop the Music".
Skootteri on kyllä söpö, täytyy myöntää.
GD&TOP live @ Youtube
YG Entertainment on ilmoittanut, että GDTOP:in maailman ensiesitys lähetetään Youtuben välityksellä 14. joulukuuta 5PM paikallista aikaa Big Bangin virallisella Youtube-sivustolla. YGE:n virallinen lausunto paljasti,
"Tämä ensiesitys lähetetään Big Bangin virallisella Youtube-kanavalla. Fanit Aasiasta, Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja muista sijainneista voivat katsoa sitä livenä. He esittävät musiikkia heidän viralliselta albumiltaan - julkaistaan 24. päivä - ensimmäistä kertaa ikinä ja mukana on henkilökohtainen johdanto behind-the-scenes tarinoista, miten kukin kappale tuotettiin.
"High High" -musiikkivideo näytetään ensimmäistä kertaa. Fanit pystyvät näkemään musiikkivideolta muodonmuutoksen, jonka duo kävi läpi. "World Premier" avattiin promootion kannalta ja tyydyttämään kaikkien kiinnostuksen niin Koreassa kuin sen ulkopuolella.
Koska tämä on ensimmäinen kerta kun yritämme tätä, me pidämme huolen siitä, että se on erityinen ja aikansa arvoinen, joten odottakaa sitä.
Ottaen huomioon, kuinka paljon kiistaa pyörii duon ympärillä liittyyen siihen saavatko he esiintyä SBS Inkigayossa, YG Entertainment vaikuttaa tehneen aloitteen tilanteessa.
Tunnisteet:
GDGD babybaby,
TOP in the building,
YG Entertainment
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Seungrin 21-vuotis syntymäpäivä
Taeyangin manageri Kim Boram kirjoitti eilen Twitteriinsä asiasta.
"Maknaen (nuorimmaisen) syntymäpäivä on tulossa pian. 2010 on jo melkein ohi ㅠㅠ Hänen syntymäpäivä pilansa on...ㅋㅋㅋㅋ"
"Se oli herkullista, kiitos Seungrin faneille. Oikeastaan, juuri silloin harjoittelimme Sengrin kanssa. Ruokaa oli hieman liian vähän verrattuna siihen kuinka paljon meitä oli mutta.... teidän pitäisi lähettää enemmän seuraavalla kerralla ㅎㅎㅎ (hehehe) Lisäksi, minä skippaan hänen b-day pilan tämän yllätyksen takia. ^^"
Inkigayo is on!
Tänään Inkigayon jälkeen on tiedossa 12th Korea-China Song Festival !
Sivuilta löytyy myös Time Converter -linkki jonka avulla voi helposti tarkistaa monelta lähetys alkaa Suomen aikaa.
Tämän päivän Inkigayossa on paljon hienoja esityksiä luvassa ja IU palaa Inkigayoon kappaleella "Good Day".
2PM:n Jinwoon ja Changmin, SHINeen Key, T-aran Soyeon ja muutama muu esittää trot-biisejä Inkigayon 600th jakson kunniaksi. Uskoisin, että tästä syystä on myös kuusi MCtä.
Tunnisteet:
IU,
KBS Music Bank,
MBC Music Core,
SBS Inkigayo
SNSD - Gee
SNSD (tunnetaan myös nimellä Girl's Generation) on Super Juniorin sekä SHINeen kanssa samassa levy-yhtiössä, SM Entertainmentissa. Tämä yhdeksän jäseninen tyttöryhmä debytoi vuonna 2007 biisillä "Into the New World" ja on menestynyt siitä eteenpäin huikeasti. On myös huhuttu, että SNSD rantautuisi Eurooppaankin joku päivä.
"Gee" on julkaistu vuonna 2009 ja on äärimmäisen suloinen kappale. Mutta pirullinen. Ensimmäisen kuuntelukertani jälkeen kappaleen kertosäe ynnä muut toistokohdat jäivät päähäni pitkäksi aikaa. Värikkäät asut olivat iloinen piriste synkeään talveen, jolloin biisin ensimmäisen kerran siis kuulin. Ja tämä kappale on saanut suurta suosiota myös miesryhmien keskuudessa. Videolla esiintyvä mies on SHINeen oma Minho.
YG Audition
YG Entertainmentilla on taas haku päällä, kun he etsivät uusia artisteja yhtiöönsä. Aikaisemmin tänä vuonna he pitivät laajemman haun, mutta tällä kertaa avoin haku rajoittuu Aasian maihin.
Tälläkin kertaa he julkaisivat hakemista innoittavan videon, jossa näkyy sekä Big Bangin että 2NE1nin jäseniä, Se7en ja PSY.
Tälläkin kertaa he julkaisivat hakemista innoittavan videon, jossa näkyy sekä Big Bangin että 2NE1nin jäseniä, Se7en ja PSY.
lauantai 11. joulukuuta 2010
4Minute - HUH
4Minute debytoi vuonna 2009 viisihenkisenä tyttöbändinä ja on yksi Cube Entertainmentin ryhmistä. Heidän ensimmäinen single oli "Hot Issue" ja he ovat ehtineet tässä lyhyessä ajassa jo debytoida Japanissakin.
4Minuten hitti "HUH", tunnetaan myös nimellä Hit Your Heart, joka on myös heidän mini-albuminsa nimi.
Videon alussa esiintyy myös samaan yhtiöön kuuluva BEAST.
4Minutelta olen törmännyt moneen hyvään biisiin ja videoon eikä tämäkään ole poikkeus. Pidän paljon videon taustoista ja siitä kuinka 4Minuten jäsenillä ei ole jatkuvasti yhteisiä asuja. Yhtenäisyyksiä löytyy, jotta pysytään konseptin sisällä, mutta kuitenkin niin, että jokaisella on oma tyylinsä. Hivenen kyllä hämää heidän asunsa, jotka tuovat mieleeni kovasti automekaanikon työhaalarin. Korkosaappailla. Mutta ei sekään ole paha, mutta tosiaan vain hieman hämää.
Erityisesti pidän Hyunan (entinen Wonder Girl) oransseista hiuksista, jotka erottuvat joukosta.
perjantai 10. joulukuuta 2010
YG Family kuvia
YGLife julkaisi kuvan YG Family konsertista, jossa esiintyivät Big Bang, 2NE1, Se7en, Gummy sekä PSY.
Minhon syntymäpäivä viesti
9. joulukuuta SHINeen Minho (synt. 9.12.1991) juhli 20-vuotis syntymäpäiväänsä. Hän kirjoitti ryhmänsä virallisille nettisivuille viestin asian kunniaksi.
[Hei~ Minho tässä. ^^]
Hei~ Olen SHINeen leimuava karisma, Minho!
Kaikki, jotka ovat olleet meidän kanssamme debytoinnista asti....
Olen jo juhlinut 20-vuotis syntymäpäiviäni~
Whew.... Aika menee nopeasti, eikö vain? ^^
Tunnisteet:
Flaming Charisma Minho,
SHINee,
SM Entertainment
torstai 9. joulukuuta 2010
Big Bang - Big Bang Is VIP
Pidän siitä asenteesta mitä he kantoivat jo debytoidessaan. He eivät olleet "anteeksi olemme täällä"-asenteella vaan samantien kappaleet olivat ylimielisiä hyvällä tavalla, kuten tässäkin sanoilla "welcome to the fantastic world". Omiin korviini kuullostaa, että siitä jatkettaisiin "can you beat this shit", mutta epäilen vahvasti, että näin oikeasti sanotaan.
Harmi vain, että video on tehty lyhyeen versioon mutta toimii ehkä paremmin näin. Pidempi versio (yli kolmeminuuttinen) sisältää hienosti toteutettuja siirtymiä osiosta toiseen ja laulussa pysyy sama rytmi. Ja vaikka aluksi saattaa kuullostaa, että he hokevat jatkuvasti We are VIP, ei näin kuitenkaan ole.
"Big Bang Is VIP" on heidän toinen single ja siinä käydään jokainen jäsen yksitellen laulun sanoissa esimerkiksi Seungri is VIP.
Myöhemmin Big Bangin fanit ovat alkaneet kantaa nimeä VIP. En sitten tiedä onko se tästä lähtöisin, mutta uskoisin ainakin.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
G-Dragon ja Daesung "YG Concert" promokuvat
Jos en tähän mennessä ollut satavarma, että G-Dragon on henkilökohtainen suosikkini Big Bangistä, niin tämä kuva sen varmisti.
SHINee - Lucifer
SHINee on SM Entertainmentin viisihenkinen ryhmä, joka lumoaa yleisönsä monilahjakkuudellaan. Tämä Koreassa tunnettu ryhmä on debytoinut singlellä "Noona Neomu Yeppeo (Replay)" vuonna 2008 ja on menestynyt hyvin siitä lähtien.
Media-alan opiskelijana kiinnitän paljon huomiota videoissa kuvakokoihin, kameranliikkeisiin, jne. "Lucifer" -videossa on paljon nopeita kameraliikkeitä ja hyvin ajoitettuja leikkauksia, jotka tekevät videon seuraamisesta mielenkiintoista. Mutta kuten monissa muissakin videoissa, tämäkin sisältää omat virheensä. Kuvista löytyy puolikkaita ihmisiä ja nilkoista katkaistuja kuvakokoja. Mutta nämä pikkuvirheet eivät pilaa videon tummanpuhuvaa yleiskuvaa.
Kaipaan Taeminin pitkiä hiuksia, vaikka kyllä kupolimallikin hänelle sopii, jotka hänellä on tässä videossa. Toisin on Minhon kohdalla, jonka army -tyyppinen leikkaus ei kolahda. Omasta mielestäni "Ring Ding Dong" aikaiset hiukset sopivat hänelle paremmin.
Videon koreografia on äärimmäisen tarttuva ja pidin siitä niin paljon, että äänestin sitä allkpop Awards "Best Choreography" kategoriassa.
Big Show 2011 helmikuussa

Aikaisemmin julkaistut tiedot comeback päivämääristä oli jo saanut fanit varpailleen ja tämän uuden ilmoituksen takia he huokuvat innostuksesta.
Big Show alkoi vuonna 2009 ja siitä on kehittynyt jokavuotinen tapahtuma, joka sisältää vaikuttavia esiintymisiä. Nämä konsertit ovat saaneet siitä lähtien paljon huomiota sekä julkisuuden henkilöiltä että musiikkiteollisuuden edustajilta.
tiistai 7. joulukuuta 2010
MBLAQ - G.O.O.D Luv
MBLAQ (Music Boys Live in Absolute Quality) on korealaisen r'n'b ja poplaulaja Rainin luoma ryhmä, joka debytoi vuonna 2009 Rainin "Legend of Rainism" -konsertissa.
Tämä viisihenkinen ryhmä on julkaissut kaksi singleä: "Just BLAQ" sekä "Y".
CheonDung on 2NE1:n Sandara Parkin pikkuveli ja he ovat kotoisin Filippiineiltä.
"G.O.O.D. Luv" -kappale videoineen on mielestäni äärimmäisen suloinen ja siitä jää hyvä fiilis päälle. Eikä haittaa vaikka kertosäe jäisikin päähän soimaan, sillä kappaleen kuuntelee mieluusti uudelleen.
Videon alussa näytetään pätkiä debyyttisingle "Oh Yeah" -musiikkivideon kuvauksista, jonka jälkeen videolla seurataan kun MBLQ:n jäsenet sekoilevat keskenään ja leikkivät pienten lasten kanssa.
En muista kertaakaan jolloin en olisi hymyillyt videon aikana.
maanantai 6. joulukuuta 2010
GD&TOP @ YG Family Concert
Addiktoiduin suuresti jo heidän aikaisempaan kappaleeseen (nimi ei ole satavarma, mutta lukemani perusteella "Knocking Out"), jonka he esittivät 2010 MAMA -lavalla, mutta on hienoa kuunnella kuinka he tukevat YG Familyn muita artisteja esittämällä heidän kappaleita. Tämäkin kappale on alunperin Jinuseanin "Phone Number"
Onnekseni olen päässyt jo ensimmäisestä shokista, joka koski näiden kahden herran hiuksia ja nyt voinkin jo ihailla, kuinka hyvin G-Dragonille sopii korkealle sijoitettu permanenttiponihäntä. Silloin tällöin kauhistelen, kuinka T.O.P päätyi platinablondi ratkaisuun, mutta hattua täytyy nostaa rohkeasta päätöksestä.
G-Dragon ja T.O.P ovat osa Big Bangia, joka on yksi YG Entertainmentin menestyneimpiä ryhmiä. He debytoivat ryhmänä vuonna 2006 kappaleella "Big Bang" ja läpimurto tapahtui vuonna 2007 G-Dragonin kirjoittamalla hitillä "Lies".
G-Dragonin ja T.O.Pn duettoalbumi julkaistaan 24. tätä kuuta.
Tunnisteet:
BIGBANG,
GDGD babybaby,
LIVE,
TOP in the building,
YG Entertainment
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
2NE1 - Don't Stop The Music
"Don't Stop The Music" on Yamahan Fiore-skootterin mainoskappale, joka julkaistiin
26. marraskuuta ja se oli lahja thaimaalaisille faneille.2NE1 on YG Entertainmentin nelihenkinen ryhmä, joka debytoi vuonna 2009 LG:n
Cyon -puhelimen mainoskappaleella "Lollipop", joka esitettiin yhdessä Big Bangin kanssa.
Tänä vuonna he ovat julkaisseet ensimmäisen täyspitkän albumin "To Anyone", joka on menestynyt hyvin ja singlet "Go Away", "Clap Your Hands" sekä "Can't Nobody" pysyivät listojen kärkisijoilla useita viikkoja.
Mielestäni on ihailtavaa, kuinka korealaiset näkevät paljon vaivaa mainoksiensa eteen.
Aluksi kun kuulin kappaleen nimen, mieleeni putkahti samantien Rihannan "Please Don't Stop The Music" kappale ja pelkäsin, onko tämä sen kaltainen? Ja vaikka tämä onkin mainoskappale, pysyykö siinä sama tunnelma minkä 2NE1 kantaa muissa kappaleissaan.
Pelkoni haihtui, kun kuulin biisin alun ja sain huokaista helpotuksesta. Biisi ja video kantoivat ylpeinä 2NE1:n leimaa.
Who wore it better
My Chemical Romancen nokkamies Gerard Way pitää päällään lähes samaa John Gallianon t-paitaa kuin Big Bangin johtaja G-Dragon.
Ainoa eroavaisuus johon itse törmäsin oli, että G-Dragonin paidassa luki myös "Suicide For Fun?".
Tunnisteet:
BIGBANG,
GDGD babybaby,
Other,
Who wore it better
lauantai 4. joulukuuta 2010
Super Junior M - Super Girl
Tästä se kaikki lähti omalta kohdaltani. Ja vaikka tämä ei olekkaan varsinaisesti kpop biisi, niin se ei tässä kohtaa haittaa.
Super Junior M laulaa biisinsä kiinaksi mutta tämä kyseinen biisi löytyy heidän esittämänään myös koreaksi. Itseeni se versio ei niin hyvin ole uponnut kuin tämä, mutta se johtuu mitä luultavimmin siitä, että tätä olen kuunnellut enemmän.
Itse Super Junior on korealainen S.M. Entertainmentin yhtye, jossa on alunperin ollut kolmetoista + kaksi jäsentä (nykyään luvut hieman vaihtelee erilaisten ongelmien ja vaiheiden takia) ja kolme alaryhmää: Super Junior M, Super Junior H sekä Super Junior T. Jokaisella on omat laulut ja esiintymistavat. Jos oikein tarkka haluaa olla, löytyy kolmikon jatkoksi myös K.R.Y, joka sisältää kolme Super Juniorin jäsentä.
"Super Girl" tuli tietoisuuteeni, kun uteliaana seurasin erään luokkalaiseni tietokoneen ruutua. Näin siellä miehiä tanssimassa ja selvitin mistä videosta oli kyse. Kuka voisi vastustaa tanssivia miehiä?
Kappale ja koreografia olivat molemmat koukuttavia ja näin ollen koko loppu päivän päässäni soi kappaleen kertosäe, jonka sanoista en tiennyt puoliakaan.
Tunnisteet:
MV,
SM Entertainment,
Super Junior,
Super Junior M
GD&TOP HighHigh mainos sekä viesti faneille
Single, joka sisältää "HighHigh" ja "Oh Yeah" kapaleet, julkaistaan YG Entertainmentin antamien tietojen mukaan 15. joulukuuta.
Tunnisteet:
BIGBANG,
GDGD babybaby,
TOP in the building,
YG Entertainment
Hei, uusivanha blogin kirjoittaja ilmoittautuu.
Lyhyesti sanottuna tämä blogi tulee sisältämään uutisia kpop maailmasta, tietoja eri yhtyeistä ja artisteista sekä mielipiteitä musiikkivideoista.
Tavoitteenani on päivittää blogia päivittäin, jossei muuten niin ainakin musiikkivideoiden merkeissä.
Tavoitteenani on päivittää blogia päivittäin, jossei muuten niin ainakin musiikkivideoiden merkeissä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
















